Logiikan johdannaisia Ajattelun vapautta

EU haluaa Suomen maksavan, jotta saadaan uusi jääkausi

  • Suomalaiset EU:ssa
    Suomalaiset EU:ssa

Onkohan se nyt Suomen etu kustantaa hiilidioksidipitoisuuden alentamista? Maapallolla on ollut nykyista 15 kertaa enemmän hiilidioksidia ilmakehässä ja siitä seurasi todella hyvät kasvuolosuhteet kasveille.

Valtamerien pinnan nousun estäminen voidaan kyllä tehdä paljon järkevämmilläkin tavoilla.

Keinotekoisilla muuttolinnuilla voidaan varjostaa kesäisin Grönlantia ja talvisin Antarktista.
Massatuotannon avulla lintuja on helppo tehdä tarpeeksi. Tällä hetkellä aurinkopaneeleilla yläilmakehssä pysyvästi lentävät lentokoneet ovat melkein valmiita tuomaan internetin taivaalta. Samalla internetillä voidaan ohjata kuinka isoja parvia tahansa luomaan varjoa halutuille alueille.
Lisäämällä lintuihin esimerkiksi sisäänvedettävän aurinkovarjon, voidaan auringon säteilyä heijastaa suoraan takaisin avaruuteen.

Niin sanotun ilmastomuutoksen vaikutukset voidaan ottaa hallintaan vähentämällä autiomaiden määrää ja laajuutta. Autiomaat luovat kuivia ja kuumia ilmamassoja, jotka aiheuttavat häiriöitä ilmakehään. Pumppaamalla valtameristä autiomaiden laaksot täyteen vettä, syntyy valtava lämpöä sitova haihtumisprosessi, joka mahdollistaa aavikoiden muuttumisen vaikka sademetsien ja vesistöjen alueeksi. Alueelta muodostuvat kosteat ilmamassat eivät nouse yläilmakehään kiihdyttämään suihkuvirtauksia niin helposti kuin kuivat ilmamassat.

Tietysti aavikoiden pohjavesialueet on turvattava tukkimalla suorat reitit pohjaveteen täytettävistä laaksoista. Ja muutkin tekniset yksityiskohdat vaativat analyyttistä miettimistä.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

5Suosittele

5 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (6 kommenttia)

Käyttäjän rjaaskel kuva
Risto Jääskeläinen

Hyvä tiivistys otsikossa. Se väistämätön tosiasia, että ilmaston lämpenemisen hyödyttää toisia alueita ja haittaa toisia, on lähes tyystin lakaistu sen uskomuksen alle, että ilmastonlämpeneminen olisi yleishaitallinen globaalisti. Jos me suomalaiset osallistumme yhteishyödyllisiin ilmastotalkoisiin ampumalla itseämme jalkaan, tulisi meidän sentään saada edes jokin hyvitys. Mutta mitä vielä, ympäristöintoiset neuvottelijamme ovat olleet täysin epäkansallisia, etten sanoisi vihreitä.

Teknisiä keinoja varmaan keksitään, jos tarve vaatii. Jatkuvassa napapiirin kesässä aurinkolennokit ainakin pysyisivät ilmassa. Samalla niiden varjostus hidastaisi merijään sulamista, mikä tehostaisi toimintaa. Hyvä ideahan tuo on.

Mitä autioimaihin tulee, niin ihmistekoisen ilmastonmuutoksen suorakin vaikutus viheriöittää niitä. Sateet lisääntyvät kun merenpinta lämpiää ja kuivan alueen kasvit selviävät paremmin, kun hiilidioksidipitoisuus on korkeampi, jolloin haihdunta vähenee lehdistä. Mikä ettei lisänä mene sitten hiekkadyynien puskitus ja arojen metsittäminen.

Pohjavesiasia jäi minulle vähän epäselväksi tuon tukkimistarpeen osalta. Jo nyt on havaittu, että ihmistekoinen ilmastonmuutos lisää pohjavesivaroja.

Käyttäjän ErkkiJohansson1 kuva
Erkki Johansson

Meriveden pumppaaminen aavikolle tuottaa suola-aavikoita. Mielestäni tämä ei ole kovin hyvä ajatus. Ennemminkin kannattaa odottaa vähän ja antaa hyvän hiilidioksidin rehevöittää aavikot reunoilta alkaen. Tämä yhdessä Jääskeläisen mainitseman runsaamman sateen kanssa hoitaa homman tyylikkäästi.

Minua kyllä kovin ihmetyttää, miksi ns. Vihreät haluavat, että maapallomme tulevaisuudessa olisi vain kahdenlaisia alueita: jäätiköitä ja aavikoita. Mitä hyvää sellaisessa on?

Käyttäjän JaliKarjalainen1 kuva
Jali Karjalainen

No Kirjoittajalla on kyllä hyvä ajatus, tämä vesi sinne autiomaihin ja lentokoneet sitten ilmaan varjostamaan. Hyviä idioita.

No jos katotaan, miten ne autiomaat syntyvät luonnossa. Savannit muuttuvat sateiden vähetessä aavikoiksi ja aavikoista sitten syntyykin ne autiomaat luonnossa. Näin se luonnossa autiomaiden kehitys alkaa.

No sitten taas autiomaat syntyvät ilmaston vaikutuksista käsin vaikka ne kehittyvätkin aavikoista käsin luonnossa

Maapallon ilmakehän toiminta on tässä se pointi jolla syntyy aavikoista autiomaita luonnossa.

Ensin päiväntasaajalla kohoaa ilma ylös virtauksien johdosta, konvektiovirtaukset. Sitten kun ilma on noussut ylös, se alkaa viiletä.

Kosteus sitten tiivistyy sateeksi ja kohonnut ilma kuivuu.

Kuivunut ilmamassa kulkeutuu navoille ja painuu jossain 15--30 leveysasteella maanpintaan ja näin syntyy korkeapaine.

Maanpinnalle painuva ilma lämpenee ja imee sitten kosteutta maasta ja näin kuivattaa sitten maata.Ja kasvillisuus alkaa kärsiä sitten.

Ja kun sitten kirkkaalta taivaalta paistaa aurinko, se taas nostaa lämmöt korkealle ja näin sitten syntyykin se autimaa, kun kasvit eivät voi elää , kasveille ei ole kehittymisen edellytyksiä sitten. Näin ovat syntyneet Arabian ja Pohjois-Afrikan ja sekä eteläisen Afrikan sekä Australian ja Etelä-Amerikan autiomaat. Näin kerrotaan ekologiassa

Käyttäjän nita kuva
Nita Hillner

Mutta entäs jos yritettäisiin istuttaa metsää näihin autiomaihin? Saharaan metsää on kerran istutettukin ja miltei onnistuikin, mutta kun työ oli tehty tekijät lähtivät ja paikalliset tuhosivat herkän kasvuston - päästi eläimet sinne laiduntamaan yms.
Eero Paloheimon projekti:
http://unite-the-armies.org/

Käyttäjän AnteroHelppikangas kuva
Antero Helppikangas

Niin, paikalliset pitäisi saada istuttamaan metsää, ja ymmärtämään istuttamisen hyödyt pitemmällä aikavälillä...

Toimituksen poiminnat